Ascent Vol. 1 on nimensä mukaisesti ensimmäinen osa sarjasta, joka tulee käsittämään useita julkaisuja.
“En tiedä miksi yksi albumi ei riitä”, pohtii Black Bilen keulahahmo Henri Kuittinen. “Valitsin työstettäväksi nelisenkymmentä biisiaihiota. Tupla-, tripla-, tai jopa nelosalbumin työstäminen tuntui kuitenkin projektilta, joka kaatuisi ennen pitkää omaan mahdottomuuteensa. Lopulta päätin haastaa koko albumikonseptin julkaisemalla biisejä pienissä erissä sitä mukaa, kun niitä valmistuu. Tekijän näkökulmasta prosessi on huomattavasti miellyttävämpi - studiosessiot ovat lyhyempiä, materiaali saadaan nopeasti ulos, ja kaikki biisit saavat kaipaamansa huomion.”
Kuten Black Bilen edellinenkin levy Great Ape Language, Ascent Vol. 1 äänitettiin Sound Supreme -studiolla Janne Saksan hoivissa. “En halunnut tinkiä laadusta, vaikka toimimmekin ilman levy-yhtiötä. Kotiäänitysten ja muiden kikkailujen sijaan suuntasimme Sound Supreme -studiolle.”, Kuittinen jatkaa.
“Pikkuhiljaa julkaistavista biiseistä nitoutuu lopulta suurempi kokonaisuus, jonka lopullinen muoto ei ole kenenkään tiedossa. Tässä ikäänkuin tehdään musiikillinen matka, jonka tarinat kerrotaan reaaliajassa. Biisejä äänitämme sitä mukaa, kun saamme maksettua edellisiä studiolaskuja pois.”, Kuittinen naureskelee.
Ascent Vol. 1 on kuunneltavissa ja ladattavissa osoitteessa http://blackbile.bandcamp.com ja myöhemmin saatavilla myös Spotifystä, iTunesista ja Amazonista.
http://blackbile.bandcamp.com/
http://www.facebook.com/blackbilemusic
http://www.blackbile.net
Press release in English